400 päivää koti-isänä

taapero koti-isä isä hoitovapaalla perhevapaa

400 päivää eli 13 kuukautta ja 4 päivää on nyt vanhempainvapaata takana ja maali häämöttää jo. Minulla ja taaperolla on enää tasan viikko meidän yhteistä kotiarkea jäljellä. Olen todella kiitollinen vaimolleni tästä mahdollisuudesta ja eritoten työnantajalleni, jotta tämä järjestely toteutui. 

Olin etukäteen kovasti odottanut vuotta koti-isänä ja tuntui todella oudolta ja ihmeelliseltä jäädä kotiin niin pitkäksi aikaa. Ja todellakin pitkäksi, sillä reilu 13 kuukautta tuntui ihanan loputtomalta. Mutta niin se vaan meni ja tämä pesti alkaa olla takanapäin. Jos koti-isyys kiinnostaa tarkemmin, niin olen kirjoitellut ajatuksiani aiemmin mm. tässä postauksessa.

taapero koti-isä isä hoitovapaalla perhevapaa

Alkutaipaleen päivät pienen sinappitykin kanssa olivat aika erilaisia kuin nykyään, sillä silloin hän nukkui monta tuntia päivässä ja rytmit olivat tarkkoja. Taaperollamme on nyt ikää jo reilu vuosi ja päivät menevät hänen perässään juoksennellen ja leikkipuistoissa hengaillen, jos säät sallivat. Olemme parivaljakkona jo konkareita crossfit-salilla ja vitsit miten hän viihtyy siellä. Tänäänkin purettiin energiaa ja näytimme muutamalle muulle, miten me jo kävellään upeasti monta kymmentä metriä. 

taapero koti-isä isä hoitovapaalla perhevapaa

Olen nähnyt aitiopaikalta, kun taapero on ottanut ensimmäiset askeleensa, sanonut ensimmäiset sanat ja saanut hampaita (joita muuten tulee ryminällä juuri nyt). Olen vaihtanut satoja vaippoja, etsinyt tutteja kymmeniä kertoja päivässä ympäri kämppää, nukuttanut, syöttänyt, lohduttanut, laulanut ja lukenut. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Viimeinen viikko menee tulevaan valmistautuessa. Pitää säätää unirytmiä ja shoppailla sekä käydään myös tutustumassa tulevaan päivähoitopaikkaan. Töihin paluu ei edelleenkään ahdista, mutta ajatukset ovat toki ristiriitaiset. Eniten jännittää uusi arki taaperon kannalta, eikä niinkään omat aikaiset herätykset tai työkuviot.

taapero koti-isä isä hoitovapaalla perhevapaa

Kommentit