Miten minusta tuli koti-isä?

F täytti juuri 5 kuukautta ja ei voi kuin kliseisesti todeta, että kylläpä aika juoksee. Olen ollut viimeksi töissä heinäkuussa ja vauvan kanssa päivät kaksin reilun kuukauden. 

Päätös koti-isyydestä kypsyi vähitellen ja luonnostaan. Ajattelimme pitkään pysyvämme yhden lapsen perheenä, mutta välillä heittelimme ilmaan ajatusta, että jos meille joskus kuitenkin tulisi toinen lapsi, niin voisimme olla se moderni perhe, missä isä hoitaa vauvaa ja äiti luo uraa. Kun tilanne syksyllä 2015 muuttui todelliseksi, emme varsinaisesti edes käyneet muita vaihtoehtoja läpi, vaan pohdimme lähinnä sitä, missä kohtaa roolit vaihtuisivat. 

Meidät tuntevat ihmiset eivät tainneet päätöksestämme yllättyä, emmekä ole kohdanneet epäilyä tai kritiikkiä läheisiltämme. Äitiys ja kasvatus ovat kuitenkin arkoja aiheita ja erityisesti vaimoni on saanut kuulla joitakin tökeröjä kommentteja. Olimme osanneet jollain tasolla niihin varautuakin, mutta kyllä se silti yllätti miten suoraan joku puolituttu meidän perheen asioita hämmästeli tai jopa kauhisteli. Että vielä vuonna 2016 isän ja äidin yhtäläinen oikeus käydä töissä tai olla lasten kanssa kotona voi yllättää jonkun.

Meidän perheelle tämä sopii. Olimme varmoja järjestelymme toimivuudesta jo etukäteen, mutta nyt voin sanoa sen ääneen myös kokemuksen perusteella.

Vauva syntyi täydellisenä ajankohtana keskellä kesäkuuta, minkä ansiosta sain viettää isyysvapaan lisäksi kesälomat vastasyntyneeseen tutustuen. Myös vaimoni piti kesälomansa ennen töihin paluuta eli olimme käytännössä koko perhe kotona lähes koko kesän. Kun jäin hoitamaan vauvaa yksin kotiin olin siis jo tottunut hänen hoitamiseensa, eikä vaimonkaan tarvinnut jännittää miten kotona pärjätään. Ja kyllähän me pärjätään. Eikä vain pärjätä, vaan meillä sujuu loistavasti! Toisina päivinä laiskotellaan kotona. Kutitellaan varpaita ja katsotaan kokkiohjelmia. Toisina päivinä haetaan eskarilainen ajoissa, pelataan änäriä/pessiä, rakennetaan legoja ja laitetaan yhdessä ruokaa. Välillä kierrellään vaunuilla kaupungilla tai kävellään jokirannassa. Piti myös elää 30-vuotiaaksi ennen kuin oppi pesemään pyykkiä, mutta sekin jo sujuu (kunhan ei käytä kuivausrumpua).


Pieruverkkareissa ja kotona

Vaunukävelyllä keskustassa

Viime aikoina on uutisissakin käyty keskustelua isien osallisuuden lisäämisestä vanhempainvapaan osalta. Ymmärrän, että useimmissa perheissä äiti ei edes halua jakaa vanhempainvapaata, sillä näinhän on toimittu "aina". Äiti kotona, isä töissä. Itsekin olin esikoisen kanssa kotona vain isyysloman ja "isäkuukauden" ennen hänen päiväkotiuraansa, emmekä silloin pohtineetkaan muita vaihtoehtoja. Nyt en voi kuin suositella ns. Ruotsin mallia. Vauvan kanssa oleminen on ollut mahtavaa ja hänen luonteestaan johtuen myös rentoa. Suhde lapseen muodostuu varmasti erityislaatuiseksi ja läheiseksi. Meidän perheessä roolit vaihtuivat toki poikkeuksellisen aikaisessa vaiheessa, mutta suosittelen kaikkia isiä pitämään edes ne 9 viikkoa isyysvapaata, mitkä kela tarjoaa.

Kommentit