O ou, paniiiikki!

Meille sattui aamupäivällä haaveri ja jouduin ensimmäistä kertaa oikein soittamaan neuvolaan. Kuinka sattuikaan, että tänään on perjantai 13. päivä ja virallinen tapaturmapäivä!

F leikki lattialla aivan normaalisti kuten joka päivä, nyt vaan en tajunnut, että hän pääsee hieman liikkumaan. Valmistelin vauvan lounasta, kun kuului kova "kops" ja sitten piinaavan hiljaisuuden jälkeen valtava itku. F oli pöyrähtänyt masulta selälleen ja lyönyt siinä vauhdissa oikean ohimonsa rajusti syöttötuolin jalkaan. Nappasin pojan syliin ja hytkytin ympäri olohuonetta, jotta saisin hänet rauhoittumaan, mutta itku vaan jatkui ja jatkui. Lopulta sain pitkiltä tuntuneiden minuuttien jälkeen tilanteen elvytettyä ja haettua pakastimesta pipityynyn. Ohimolle ilmestyi suurehko punainen jälki ja selkeä kuhmu. Ensimmäistä kertaa meinasi mennä isillä sormi suuhun ja iski paniikki, mutta onneksi neuvolasta lohdutettiin, että mikäli vauva on oma itsensä, tajuissaan eikä oksentele, niin ei pitäisi olla hätää. No onneksi ei ilmennyt mitään näistä. Rasvaa ja kylmää vaan otsaan, jos kolhu sitä vaatii.


Suosittelen kaikkia hankkimaan pipityynyn pakkaseen, se toimii kylmänä kipuihin ja kolhuihin, sekä lämmitettynä vaikka flunssaan.  Annoimme juuri pipityynyn Fefen ikäiselle kummitytölle joululahjaksi, mutta tietysti toivotaan, ettei sille tulisi käyttöä..

 
Nyt loppupäivä ollaan otettu rauhassa ja nukuttu parit päikkärit.  Hyvää viikonloppua kaikille!

Kommentit