Smakbyn på Åland

Blogi hiljeni viikonlopuksi, kun matkustin Ahvenanmaalle työpaikan virkistäytymisretkelle. Ohjelmaan kuului laivamatkojen lisäksi vierailu Stallhagenin panimossa ja illallinen arvostetussa Smakbyn ravintolassa. 

Smakbyn sijaitsee noin 22 kilometrin päästä Maarianhaminan keskustasta, Kastelholman linnan läheisyydessä. Olen käynyt vaimoni kanssa joitain vuosia sitten siellä syömässä ja ruoka todellakin jäi mieleen, joten suosittelin ravintolaa kohteeksi tälläkin kertaa. Smakbyn kutsuu itseään makujen kyläksi ravintolan, puodin ja tislaamon ansiosta. Ravintolan ravintoloitsijana ja kokkina häärää tunnettu Michael Björklund, joka suosii ravintolassaan lähituottajien raaka-aineita. 

Meille oli ryhmämenu valittuna jo etukäteen ja oli virkistävää kun ei tiennyt mitä eteen tuodaan. Keittiön tervehdyksenä tuli parsakaalikeitto ja oman keittiön tekemää hapankorppua sekä Michaelin äidin leipomaa maukasta saaristolaislimppua.
Alkuruokana syötiin herkullinen, kaunis ja hieman tulinen annos, missä oli kylmäsavustettua kirjolohta, piparjuuritahnaa, kurkkua ja kirjolohen mätiä. Kala-allergikot saivat Noettua carpacciota Östergårdenin tilalta, sinappikreemi, salottisipulia ja vihreää. Juomaksi oli Stallhagenin honungsöl eli hunajainen olut. Moni meidän porukasta pitää tätä olutta ruokakauppojen parhaana Stallhagen oluena. Itse en ole osannut vielä valita. Kaikki ovat omalla tavallaan niin hyviä. Riippuu niin tilanteesta mitä juot ja missä juot.



Tässä vaiheessa työkaverini ehtivät kehumaan valitsemaani ravintolaa ja olin itsekin tyytyväinen valintaan. Minulle on todella tärkeää, että ruoka ja miljöö kulkevat käsi kädessä. 

Pääruoaksi saimme Ahvenanmaalaista karitsaa kahdella tapaa, maa-artisokkasosetta ja mustatorvikastiketta. Pääruoan kylkeen valitsimme punaviiniksi Italialaisen Valpolicella ripasson. Karitsa-annos oli todella täyttävä ja jälkiruokien suurena ystävänä oli mahdotonta todeta itselleen, että vatsaan kertakaikkiaan enää mahdu.  Onneksi meillä ei ollut kiire, eikä ravintolassa ollut yhtä pariskuntaa lukuunottamatta ketään muuta. Jälkiruoka tuli kahvin ja Smakbyn oman tislaamon omenaliköörin kanssa. Likööri oli miellyttävän tuoksuista, todella omenaisen makuista ja kauniin väristä.


Jälkiruokana saimme Kermaviilivanukasta, paahdettua kauraa, tyrnimarjakastiketta, sorbettia ja marmelaadia. Onneksi jälkiruoka oli kevyt ja sen syöminen ei ollut siten haastavaa. Tyrnimarjan maku oli minulle täysin uutta ja se mielestäni hallitsi annosta hieman liikaa. 


Kokonaisuudessaan ravintolakokemus oli täysi kymppi. Upeat annokset ja maut, ja tarjoilija kertoi yksityiskohtaisesti jokaisen annoksen kombonentit. Vajaan 3 tunnin syömisen jälkeen meitä tuli taksit hakemaan takaisin hotellille, jossa jatkettiin oluen nauttimista ja lopulta suunnattiin kohti värivaloja...



Ja hei. Huomasin, että he hakevat tulevaksi kesäksi kesätyöntekijöitä, joten jos sinä lukija olet kiinnostunut ravintolatöistä niin nyt hakemusta tekemään. www.smakbyn.ax/fi

Kommentit