S A T A

Aika juoksee. Vanhempainvapaa päättyi eilen ja olen nyt virallisesti hoitovapaalla. Mielenkiinnosta kirjoittelin Googleen "isä hoitovapaalla" ja hakutulokset ovat juuri sitä mitä odotinkin:
- keskustelupalstoilla kysellään kokemuksia isästä hoitovapaalla
- lehtiartikkeleissa pohditaan, miksi niin moni isä jättää mahdollisuuden käyttämättä
- löytyy pohdintaa isän hoitovapaan vaikutuksesta perheen tulotasoon

Yhteistä hakutuloksille on, että ne ovat lähes poikkeuksetta jo muutaman vuoden takaa. Mikä on tilanne nyt? Onko vanhempainvapaalla oleva isä edelleen uhanalainen laji vai jo peruskauraa perhearjessa? Tällä hetkellä ainakin perhevapaiden uudistus on erittäin ajankohtainen ja kiinnostava aihe, joten asenteet ja mielikuvat ovat varmasti muuttumassa. 

Oma kokemukseni on positiivinen ja perhe-elämä on sujunut loistavasti näinkin. Kaikki päivät ei sentään koostu hitaista aamuista, pitkistä vaunulenkeistä ja keskustassa kahvittelusta. On myös huonompia päiviä, joihin kuuluu kireitä pinnoja, tylsiä arkiaskareita, valvottuja öitä ja kiukuttelevia lapsia. Mikään näistä ei kuitenkaan liity siihen, että kotona on isä, vaan rankkaa se on välillä joka tapauksessa, oli kotona sitten äiti tai isä.

Vauvasta on kasvanut nauravainen, sosiaalinen, supercool ja aina iloinen poika, jonka hymy ei hyydy edes vatsataudin kourissa. Oma elämäni on kokenut ison muutoksen ja aika kotona on antanut paljon uusia mahdollisuuksia, myös muuten kuin vain vauvaan tutustumisen ja vahvemman vanhemmuuden roolin myötä. Olen todellakin nauttinut ja onneksi tätä aikaa on vielä edessä koko pitkä kesä. Vauva tunnistaa kyllä äitinsä (kuvitelkaa, että joku ihan oikeasti kysyi tätä!) ja jotain kertoo sekin, että lyhyestä mammalomasta huolimatta vauvan ensimmäinen sana oli "äiti".

Teimme tätä samaa googletusta ja kokemusten etsimistä vaimon kanssa ennen vauvan syntymää ja harmittelimme laihoja tuloksia. Tuleva vauvavuosi jännitti ja kaipasimme rohkaisevia kokemuksia. Osin tätä tarvetta vastaamaan päätin myöhemmin perustaa myös tämän blogin. Ruotsissa ollaan askeleen edellä ja koti-isyys on pop. Parhaiten vertaistukea löytyikin sieltä suunnalta. Löytäisipä siis joku vastaavassa tilanteessa oleva tänne blogiini. Ohoi Google ja tulevat koti-isät, täällä ollaan!

Otsikko ei ole viittaus "Sata salamaa" -biisiin, ei sata lasissa elämiseen eikä 100-vuotiaaseen Suomeen. SATA on tässä blogissa julkaistujen postausten määrä. Ohhoh! Alla kuva ihkaensimmäisestä postauksesta ja tuore versio tältä aamulta.
 
Blogiani voit seurata instagramissa (@urbaani.isa), 
 tykkäämällä sivustani facebookissa

Minä ja F 10kk

Minä ja F 4kk

Kommentit

  1. Mahtavaa!
    Tsemppiä hoitovapaalle :)
    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
  2. Onhan meitä isiä kotihoidontuen saajista muistaakseni 6 % :) Itselläni tosin se jakso on takana... ja edessä. Mielenkiinnolla seurailen blogiasi. Nauttikaahan tuosta vaiheesta elämässä. Se on loppujen lopuksi aika nopeasti ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai meitä on noin paljon. 😃 Me nautimme ja kesäkin on vasta tulossa. Aika on mennyt hurjaa kyytiä ja syksyllä pitäisi palata työelämään. Kiitos ja toivottavasti saan pidettyäkin mielenkiintoisena.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit