Pitkästä, pitkästä aikaa ehdin tekemään ruokapostauksen. Tähän kaikkien lempiruokaan on varmasti miljoonia eri reseptejä, mutta tässä mielestäni maittavin. Hyvän lasagnen valmistus vaatii paljon aikaa ja tiskiä tulee, mutta se on yllättävän helppo tehdä ja kaiken vaivan arvoista. Lasagne ei ole lasagne ilman reilua määrää kunnon valkokastiketta. Jaksan tehdä valitettavan harvoin tällä reseptillä, sillä aikaa vierähtää reilusti yli kaksi tuntia. Tein vahingossa hieman liian isoon vuokaan, sillä parhaassa lasagnessa on neljä kerrosta ja tällä kertaa tuli kolme. So what, maku on tärkein. Resepti on alunperin bongattu Kodin Kuvalehdestä ja pienillä lisäyksillä ja muokkaamisilla siitä on tullut seuraavanlainen.
Lasagne
lasagnelevyjä
voita vuoan voiteluun
Jauhelihakastike
2 rkl öljyä
1 kpl sipulia
1 kpl punasipulia
2 kpl porkkanaa
5 kpl valkosipulinkynttä
700 g jauhelihaa
2 tlk Mutti tomaattimurskaa
1 nyrkillinen tuoretta timjamia
1 nyrkillinen tuoretta basilikaa
1 1/2 tl sokeria
1 1/2 dl vettä
suolaa
mustapippuria
( 2 dl punaviiniä)
75 g voita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 l maitoa
200 g juustoraastetta
1 tl hienonnettua muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
pinnalle reilusti raastettua parmesaania
1 kpl punasipulia
2 kpl porkkanaa
5 kpl valkosipulinkynttä
700 g jauhelihaa
2 tlk Mutti tomaattimurskaa
1 nyrkillinen tuoretta timjamia
1 nyrkillinen tuoretta basilikaa
1 1/2 tl sokeria
1 1/2 dl vettä
suolaa
mustapippuria
( 2 dl punaviiniä)
Kuori ja kuutioi sipulit ja porkkanat pieniksi. Hienonna myös
valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy paistokasarissa ja ruskista jauheliha.
Lisää sipulit, porkkanat ja valkosipulit. Paista sekoitellen muutama minuutti. Lisää mausteet, yrtit ja tomaattimurskat (ja tässä vaiheessa lisää halutessasi viini). Huuhdo tomaattipurkit vedellä ja lisää kastikkeeseen. Anna kastikkeen kiehua
hiljalleen 15-20 min.
Valkokastike
75 g voita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 l maitoa
200 g juustoraastetta
1 tl hienonnettua muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
pinnalle reilusti raastettua parmesaania
Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot.
Sekoita tasaiseksi, mutta älä anna ruskistua. Lisää maito muutamassa
erässä koko ajan sekoittaen. Kuumenna pohjaa myöten sekoitellen ja anna
kiehua 1-2 minuuttia. Lisää juusto ja mausteet. Valkokastikkeen kuuluu olla melko löysää.
Voitele lasagnevuoka. Levitä vuoan pohjalle noin ¼ jauhelihakastiketta. Kauho jauhelihakastikkeen päälle juustokastiketta ja lado sen päälle kerros lasagnelevyjä. Toista jauheliha-, juustokastike-, lasagnelevykerrokset
ainakin pari kertaa, tähtää neljään kerrokseen!
Lusikoi viimeisen lasagnelevykerroksen päälle loppu jauhelihakastike ja päällimmäiseksi reilusti juustokastiketta. Viimeistele pinta raastamalla reilusti parmesaania. Kypsennä lasagnea 200-asteisen uunin alatasolla noin 30-40 minuuttia. Anna vetäytyä vähintään 15 minuuttia ennen tarjoilua.
Lusikoi viimeisen lasagnelevykerroksen päälle loppu jauhelihakastike ja päällimmäiseksi reilusti juustokastiketta. Viimeistele pinta raastamalla reilusti parmesaania. Kypsennä lasagnea 200-asteisen uunin alatasolla noin 30-40 minuuttia. Anna vetäytyä vähintään 15 minuuttia ennen tarjoilua.
Hei mä lupaan et saat tästä entistä parempaa kun kokeilet ens kerralla tehdä lasselevyt itse. Durum-vehnäjauhopussissa on ohje. 👌🏻 Meillä ei enää kaupan levyt kelpaa sen jälkeen. Eikä vaadi niin pitkää aikaa edes uunissa. Sit jos oikeen lähtee kikkailee ja maustaa levytkin jollain, yrteillä tai chilillä. 😍 -toimii.
VastaaPoistaKiitti Ida vinkistä. Kyllähän se on niin, että pakko kokeilla seuraavalla kerralla tehdä ne itse.
PoistaIhan parasta. 👌🏻 Luoaan ettet pety. :)
Poista