Meksikolaisista Quesadilloista on tullut meidän perheen lemppari-iltapala viikonloppuisin. Valmistaminen tapahtuu käden käänteessä ja on vielä todella helppo tehdä. Quesadilla on juustolla ja muilla suolaisilla täytteillä täytetty kahden tortillalevyn "lettu". Meillä ollaan käytetty lihaisammissa versioissa Atrian Vuolu kanafileitä, mitkä toimii äärimmäisen hyvin. Täytteinä voi oikeastaan käyttää mitä vain, kunhan muistaa lisätä reilusti juustoa.
Näitä on tarjottu myös illanvietoissa kavereille, sillä keittiössä ei tarvitse viettää koko iltaa, vaan tarjoilut valmistuvat muutamassa minuutissa. Quesadillat ovat aina saaneet isommankin porukan hymyilemään. Lisukkeeksi sopii esimerkiksi aiemmin jakamillani ohjeilla tehdyt tuoresalsa ja guacamole. Resepti on erinomainen vaihtoehto myös silloin, kun haluat tyhjentää jääkaappia jämistä. Tulisuuden kanssa on helppo leikkiä ja simppelit raaka-aineet toimivat myös lapsille erinomaisesti.
Meksikolainen ruoka on koko perheen suosiossa ja esimerkiksi enchiladaa syödään meillä useammin kuin lasagnea (on muuten myös helpompi ja nopeampi tehdä!). Kannattaa kokeilla, ohje täällä!
Quesadillat
4:lle
1 pkt ( 8kpl) tortillalevyjä
400 g vuolu kanafilettä
3 chiliä
Criracha-kastiketta
2pss mozzarellajuustoraastetta
500 g Koskenlaskija ruoka cheddar
dipattavaksi salsaa, guacamolea
Tekovaiheessa pitää olla nopea, ettet polta tortillalevyjä. Valmista kaikki pilkottavat aineet ennen kuin kuumennat ison pannun kuumaksi. Älä käytä rasvaa tai öljyä. Nosta tortilla kuumalle pannulle. Lisää juustot, kanat, pilkottu chili ja Criracha-kastiketta oman maun mukaan. Laita toinen tortillalevy täytteiden päälle. Painele sitä käsin
littanaksi, paista niin kauan että juusto alkaa sulaa ja tortilla
saa kauniin paistopinnan. Käännä quesadilla ja paista vielä toiselta puolelta, kunnes pinta on rapsakka ja kullanruskea. Leikkaa tortilla kuuteen osaan ja dippaile esim. tuliseen salsakastikkeeseen. Tarjoile lämpiminä.
Kommentit
Lähetä kommentti