Vuosi 2017 pikakelauksena



Vuosi 2017 oli todella vaiherikas. Vuoteen mahtui niin häitä, eroja kuin menetyksiäkin, mutta päällimmäisenä viime vuodesta jää mieleen hetket perheen kanssa ja erityisesti nuoremman pojan kasvupyrähdys pienestä vauvasta juoksevaksi taaperoksi ja esikoisen koulun aloitus.

Tässä vielä muutamia muitakin muistoja viime vuodelta:

Isyysvapaa


Isyysvapaa oli mieletön kokemus, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Olin viime vuonna vain neljä kuukautta töissä, joten isyysvapaa oli kantava teema vuonna 2017.


Esikoisen koulun aloitus



Esikoisen koulu-uran ensimmäinen syksy on nyt rullailtu ja ensimmäinen todistus on jaettu. 

Ravintolapäivä vol.1 ja 2



Osallistuimme kahteen Ravintolapäivään viime vuoden aikana ja molemmat olivat täydellisesti onnistuneita. Toivottavasti ehdin osallistua helmikuiseen Ravintolapäivään.




Haastattelut


Jännittävin hetki miesmuistiin oli, kun Auranmaan Viikkolehden toimittaja tuli tekemään minusta kotiini isänpäiväjuttua. Annoin myös pari muutakin haastattelua vuoden aikana.


Varpublogit


Varpublogit perustettiin tämän vuoden alussa. Varpujengi on Turun seudulla vaikuttavien bloggaajien yhteisö, jossa sain ylpeänä olla mukana tarinan alusta asti. Vielä huhtikuussa meitä oli 11 bloggaajaa ja nyt meitä on jo huimat 24! Ainiin, olen edelleenkin bloggaajista ainoa mies ja ylpeä siitä.


Reissut



Alkuvuonna olimme Levillä ystäväperheen kanssa. Loma Levillä oli mahtava aktiiviloma ja Lappi on vienyt sydämeni. Onneksi seuraava reissu on jo muutaman kuukauden päässä. 
Viime vuonna tuli käytyä Tallinnassa kolmesti ja mikä parasta, söin kahdeksassa eri ravintolassa. Tallinna on ruokafanaatikon paratiisi ja monipuolinen matkakohde niin lapsiperheelle kuin polttariporukalle.

Road trip Saimaalle oli kiva lisä kesälomaan ja viime vuonna harrastimmekin kotimaan matkailua aiempaa enemmän. Tuli vietettyä myös muutama viikonloppu Maarianhaminassa. Pidemmät reissut jäi väliin varmaankin taaperon melkoisen aktiivisen ikävaiheen takia, mutta toivottavasti tänä vuonna päästään jo kauemmas.


Mauri Mäyräkoira 


Jouduimme juuri ennen joulua hyvästelemään rakkaan Maurimme, mikä oli erittäin kova paikka koko perheelle.

Kesä


Kesällä tuli käytyä Ruisrockissa, koko perheen pyöräretkillä, purjehtimassa mm. Seilissä ja Samppiksen maauimalassa tuli vietettyä yksi sun toinen kesäpäivä. 

Kommentit