KonMari huudettu!


Illan ohjelmaan kuului tänään niinkin glamour ajanviete kuin vaatehuoneen järjestely. Tavarat on kyllä helppo purkaa sieltä pois, mutta niitä ei saa mahtumaan takaisin, vaikka ottaisi haasteen kuin miljoona-palapelin rakentamisen. Näissä tunnelmissa ensimmäinen esille heitetty ajatus on aina kirppispaikan varaaminen (check) ja toinen - ikuisuusprojektiksi jo ennen alkamistaan osoittautunut - KonMari

KonMari - siivouksen elämänmullistava taika - luvataan jo kirjan kannessa ja takakannessa luvataan houkuttelevasti kestävää järjestystä kotiin yksinkertaisella menetelmällä. Kuulostaa täydelliseltä vastaukselta hätähuutooni, mutta näen tilanteessa myös uhkakuvia ja pelkään, että valmista ei tule ikinä. 

Marie Kondon kuuluisa KonMari -kirja on lojunut meidän hyllyllä jo vuoden päivät ja huomaan vältteleväni sitä. Olen kuullut kirjasta pelkkää hyvää, joten pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja kurkata, mitä salamyhkäistä se sisältää.  KonMaritus eli "marittaminen" on kuin mikä tahansa projekti, johon kannattaa valmistautua hyvin ja asettaa selkeät tavoitteet. Olen vielä hyvinkin alkutekijöissä ja tietämykseni aiheesta rajoittuu siihen, että se on tapa tuoda järjestelmällisyyttä kotiin, vähentää tavarapaljoutta ja omistan tosiaan jo kirjan. 


Marittaminen on ollut jo pitkään haaveena, mutta ongelmana on ajan puute ja pakko kai myöntää, että myös kauhu projektin laajuudesta, kun sen joskus aloittaa. Toisaalta myös jatkuvat haasteet tavaroiden ja vaatteiden säilyttämisestä kiristää hermoja ja koti on siivouspäivän jäljiltä todella nopeasti sotkussa, kun säilytystilasta on pula. Tässä hommassa onkin ideana se, että ylimääräisistä tavaroista pystyttäisiin luopumaan ja se toisi helpotusta tähän meidän melko ahtaaseen asumiseen. Olen aiemminkin nostanut esille, että muuttohaaveita meillä ei ole, joten ratkaisu pitää löytyä muualta kuin sieltä kuuluisasta omakotitalosta.  

Suurin haaste itselle on siivoamisessa organisointi (tai sen puute). En koskaan ehdi keskittymään yhteen kaapistoon kerrallaan, vaan sinkoilen sinne ja tänne. Se vasta tehokasta on, no ei todellakaan! Muutamat tutut ovat KonMaria kokeilleet, eivätkä tietääkseni ole saaneet harmaita hiuksia. Antakaa siis vinkkejä! Miten marittaminen kannattaa aloittaa? Vai kannattaako ollenkaan? Voiko sen tehdä kevennetysti vai onko pengottava kaikki kaapit, laatikot ja vinttikomerot? Loppuuko työ ikinä? Säilyykö parisuhde jos tähän ryhtyy, vai onko kyseessä yhtä kova koitos kuin vaikkapa sen omakotitalon rakentaminen? Miten lapset saa mukaan? 

Kommentit

  1. Pieniä kokonaisuuksia kerrallaan! Ei tarvitse käydä koko omaisuutta läpi yhdessä viikossa tai kuukaudessa. Meillä maritettiin pari vuotta sitten ja vaikka tavaramäärä väheni varmasti alle puoleen aiemmasta, on meillä sotkua edelleenkin. :D Vieläkin vähennellään säännöllisesti, koska minimalistisuus tuntuu hyvältä. Tärkeintä on se, että kaikella olisi oma paikkana, niin sitä sorkuakaan ei syntyisi. ..meillä tämä edelleen työn alla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla, ettei koko hommaa ole pakko viedä läpi yhdeltä istumalta. Luulen, että vuosi riittää meille. :) Minimaalisuus on parasta!

      Poista
  2. Lue se kirja, niin kaikki selviää :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. oHO. Kiva kuulla, että olet tarttunut kirjaan!

    Marituksen voima on mahtava. Suosittelen aloittamaan vaatekaapin raivauksesta, jolloin käydään jokainen vaate yksi kerrallaan läpi, jopa ne hyllyn perällä olevat piiloutuneet vaatteet. Meiltä löytyi miehen kaapista paljon ylimääräisiä ikivanhoja t-paitoja, joista luovuttiin! Pyykkihuoltokin on helpompaa kun käytössä olevat vaatteet mahtuu vaivatta kaappiin, kun kaapista vapautuu tilaa. Kuivakaapistakin löytyi vanhentunutta tavaraa, vaikka olen luullut olevani ajan tasalla kaappieni sisällöstä.

    Kirjoitathan raporttia, jos alat tosihommiin marituksen kanssa!

    t.Anonyymi järvinen

    VastaaPoista

Lähetä kommentti