Vaikka blogi pitää minut arki-iltaisin suhteellisen kiireisenä niin ennen nukkumaan menoa on aina ehdittävä makoilemaan sohvalla katsoen yhden jakson verran jotakin sarjaa. Tv-vanhuksessamme ei ole mitään sisäisiä sovelluksia, mutta katselusta on silti pystytty tekemään helppoa. Kanavasovellukset löytyvät helposti uudesta PS 4:sta ja apple-tv:n ja airplayn kautta pystymme peilaamaan telkkariin ohjelman kuin ohjelman.
Tällä hetkellä meillä on peruskanavien lisäksi Viaplay ja Ruutu+. Vaihtelemme välillä ohjelmiston ja mielenkiinnon kohteiden mukaan myös Netflixin ja HBO:n välillä. Viime aikoina ollaan katsottu Blindspot -sarjaa, joka todella onnistui koukuttamaan, vaikka tyypillisesti en valitse rikossarjoja. Sekin on nyt kuitenkin katsottu ja seuraavaa koukuttavaa sarjaa kaivataan kipeästi. Suosituksia hyvistä tv-sarjoista otetaan mielellään vastaan ja toki hyvät elokuvavinkit kelpaavat myös. Nykyään ei tule käytyä leffassa kuin koululaisen kanssa katsomassa lastenelokuvia, joten olen auttamatta out.
Omia suosikkejani:
- Blindspot
- Girls
- Game Of Thrones
- How I met your mother
- New Girl
- Shameless (USA versio)
- Skam
- The Affair
- Orange is the new black
Kuvat Googlesta.
Kommentit
Lähetä kommentti