Varpugaala - juhlatunnelmia lauantailta



Varpublogit täytti jo vuoden ja sitä juhlistettiin lauantaina gaalan merkeissä.  On ollut hienoa kuulua Varpublogeihin sen perustamisesta asti ja minulla on kunnia olla jengin ainoa miesbloggaaja.  Varpugaala pidettiin Turun keskustassa sijaitsevassa Pimiö Lounge valokuvaamo-kahvilassa. 






Gaalaan kuului tietysti palkintojen jakoa ja minut palkittiin yllättäen tittelillä Vuoden Miespääosa. Sain Arteflosin tyylikkään kimpun kotiin viemisiksi sekä pääsyliput Jukuparkiin. Vuoden Varpu tittelin sai oikeutetusti perustajajäsen Jenni, joka kirjoittaa Hiekkaleikkejä-blogia. 

Gaalasta ei tarvinnut lähteä pois tyhjin käsin, sillä meitä odotti täyteen ahdettu Yvette-kassi täynnä ihanien yhteistyökumppaneiden tuotteita.  Näin siistit juhlat eivät onnistu ilman mahtavia sponsoreita. Meille oli toimitettu goodie bagien lisäksi ruoat, juomat sekä koristeet tarjosi Juhlahumua. Nestemäiset tuotteet meille tarjosi Laitilan Wirvoitusjuomatehdas. Herkuista vastasi Deligo Catering (joka pitää Taidemuseossa Cafe Victor kahvilaa), Jälkiruokala Xoco`s ja Leipomo Rosten. Ilta jatkui Aurakadun Saaristobaarissa, missä allekirjoittaneelle tuli nuoruusvuodet mieleen.









Meitä bloggaajia oli käsketty jättämään kamerat kotiin lepäämään, sillä juhlien kuvista vastasi Ronja Siitonen, joka vastasi näistäkin kuvista. Meidän Varpubloggaajien ottamia somekuvia voi käydä katsomassa Instagramin puolella #varpugaala ja #varpublogit1v hästägeillä.

Kiitos Varpujengi ja tästä onkin hyvä jatkaa taaperovuotta.

Goodie bag yhteistyökumppanit:


  • Aboa Vetus & Ars Nova
  • ACO Finland
  • Apteekkiverkkokauppa
  • Bomb Cosmetics
  • Docendo
  • Goodio Chocolate
  • Hai Colours
  • Herkku Murena
  • House of organic
  • Hyvinvoinnin tavaratalo
  • Kosmos kirjat
  • Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
  • Lehmus Roastery
  • Leipomo Rosten
  • Your Humble
  • Vuokkoset
  • Yotuel
  • Yvette
  • Sunborn

Kommentit