Kuukausi ilman uunia



Kesähaaste 2018 - Uuni sanoi itsensä irti! 


Mitä nyt? Uusi uuni? Mistä? Miten nyt kokataan? Pitäisikö kuitenkin uusia koko keittiö?  

Ensiharmituksesta toivuttuamme päätimme kuitenkin pärjätä kesän ilman uunia, sillä lomamatkat lähenee, eikä ole kiinnostusta lähteä kauppoihin surffailemaan uunin perässä. Ilmeisesti vaihtoon menee myös ihan toimiva hella, sillä sen säädöt ja nappulat on kiinni uunissa. Pikainen nettiselailu osoitti, että nykylaitteiden hinnat ja toiminnot vaihtelevat ääripäästä toiseen, joten asia vaatii perehtymistä. Tuollaisen kalusteuunin asentaminenkin vaatii varmaan ammattilaisen. Ja jos (todennäköisesti) päädytään induktiolieteen niin siinähän menee uusiksi pannut ja kattilatkin.



Kuukausi on mennyt kohtalaisesti. Aina välillä asian unohtaa ja huomaa seisovansa kaupassa paketti wingsejä kädessä. Kesäkuun ruokavalio oli pastapainotteinen, vaikka kieltämättä syömme muutenkin paljon pastaa. Tällä viikolla olen ollut lomalla ja on ollut aikaa tehdä muutakin, kuten tänään risottoa.

Onneksi ruokaa voi tehdä ilman uuniakin ja on ollut ihan kiva metsästää uusia reseptejä netistä. En edes tiennyt, että perinteistä makaronilaatikkoa voi tehdä liedellä ja vaikkapa suolainen piirakkakin onnistuu ilman uunia. Kaikkea sitä oppii. 

Uunivinkit kehiin! Otan kaikki plussat ja miinukset ilolla vastaan.

Kommentit