Joskus on vähän rankkaa

Kuva: Pauliina Tienpää

Blogi ja some esittelee tyypillisesti elämästä ne seesteiset puolet. Esimerkiksi meidän kesälomareissulta sain paljon kommenttia, miten ihanalta loma vaikuttaa. Ja niin se toki olikin! Aivan ihana! Mutta mahtui siihenkin kulissien takana myös heikompia hetkiä, jolloin hetken jo höyrypäissään pohti, että seuraavaa reissua ei tule. 



Tällä hetkellä periaatteessa kaikki on hyvin. Syksyn flunssakausi ei ole vielä iskenyt, töissä on kivaa, viikonloppu vaikuttaa lupaavalta, lapset on ihania ja kotikin näyttää poikkeuksellisen siistiltä.

Kuva: Pauliina Tienpää

MUTTA!




Kun ei saa nukkua... Taapero ei nyt millään totu elämään ilman tuttia tai sitten hän on muuten vaan päättänyt lopettaa nukkumisen. Väsymys ei ole hauskaa ja mikään määrä kahvia ei tunnu riittävän, mutta se myös ihan käytännössä hankaloittaa elämää, kun unohtaa jatkuvasti mitä on tekemässä.




Arki on hektistä, kuten aina, mutta pimenevien iltojen ja unettomien öiden ansiosta tuntuu erityisen haastavalta. Samaan aikaan käynnistyi koulu, työt, päiväkotielämä ja myös isomman pojan harrastukset, joten aikaa ei tunnu yhtäkkiä riittävän oikein mihinkään muuhun.


Kotona hajoaa kerralla ihan kaikki:
- suihku on rikki (voi onneksi käyttää silti)
- vessa on rikki (toimii, mutta jää osia käteen)
- uuni on rikki
- makkarin ovenkahva on irti
- astianpesukoneen hana on rikki
- ovikello on rikki
- matto odottaa rullalla pesuun viemistä
- pinnatuolit odottavat maalausta

Että terveisiä vaan täydellisestä blogielämästä. Mites muiden arki lähtenyt rullaamaan?

Kuva: Pauliina Tienpää

Kommentit