Kotikaupunkirakkautta (Kaupunkijuliste arvonta)


Yhteistyössä: Kaupunkijuliste.fi

Vitsi, miten aurinkoinen viikonloppu Turussa oli. Kyllä se vaan niin on, että näistä aurinkoisista päivistä saa lisää virtaa ja olen odottanut valoisia päiviä, jotta saisin kuvattua enemmän. Nämä kuvat kotoa nappasin lauantaina, jota mainostettiin etukäteen vuoden harmainpana päivänä eli lonkeropäivänä, josta muodostuikin täysin päinvastoin marraskuun aurinkoisin päivä tähän asti.

Kaupunkijulisteet ovat olleet jo pitkään suosittuja kotien ja toimistojen seinäkoristeita. Pidän printtijulisteista todella paljon ja niitä löytyykin meiltä joka huoneesta. Tämä yhteistyö Kaupunkijuliste.fi kanssa tulikin kuin tilauksesta, sillä kodin sisustus on jurnannun paikallaan ja juuri mitään muutoksia ei olla tehty pitkään aikaan. Laitettuani uuden julisteen seinälle, tuli samalla pyöräytettyä koko tauluvarasto ympäri. Tästä inspiroituneena kävimme myös Ikeassa ostamassa uusia sohvatyynyjä sekä läjäpäin kynttilöitä. 


Meillä on ollut monta vuotta pienempi Turun keskustan karttajuliste seinällä, mutta saatuani tämän ison 70x100 cm kokoisen Turku-julisteen, siirtyi pienempi syrjään. Olen monesti pähkäillyt, miksi tällaisia suosittuja julisteita ei tehdä pienemmille paikkakunnille tai toisaalta isommissa kaupungeissa kaupunginosille. Kaupunkijuliste.fi -verkkokauppa tämän mahdollisuuden tarjoaa, sillä verkkokaupasta löytyy lähes kaikki kunnat ja Turustakin saa tilattua julistekartan vaikkapa Martin tai Portsan kaupunginosista. Ja vieläpä ilman toimitusmaksuja. Kaupunkijuliste.fi on vajaan vuoden vanha turkulainen yritys ja julisteet suunnitellaan ja painetaan Turussa. 


Haluaisitko sinäkin kotikaupunkisi kartan seinälle?


Minulla on ilo arpoa teille lukijoille yksi juliste (ei custom) 
blogin Insta-tilin puolella. Koon saa valita itse. 
 Kilpailu on voimassa maanantai 26.11 klo 22.00 asti, joten nyt osallistumaan!

Tarjoilen myös "urbaaniisa10" koodilla -10 % verkkokaupan tuotteista 30.11 asti. 




Kommentit