Positiivista puhetta isien perhevapaista


Minulle on tullut viime aikoina paljon uusia lukijoita, joten kerrataan vielä, että blogini syntyi aikana, jolloin olin koti-isänä vauvan kanssa yli 400 päivää. Nyt olen ollut jo vuoden työelämässä, mutta jaan edelleen mielelläni kokemuksiani koti-isyydestä ja kannustan isiä pitämään enemmän vanhempainvapaita. Meidän ratkaisu oli hyvinkin spesiaali, enkä todellakaan tarkoita, että kaikkien pitäisi toimia samoin, vaan jokainen perhe tekee tietysti omaan tilanteeseen parhaiten sopivat ratkaisut. Koti-isyys oli kuitenkin ihan parasta ja koen, että puhumalla omista kokemuksistani myönteisesti voin vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin isien perhevapaista.

Luin viime viikolla Turun Sanomien jutun, jossa kerrottiin, että suomalainen isä on isyysvapaalla keskimäärin kuusi viikkoa ja jopa 25 % isistä ei ole päivääkään perhevapaalla. 

Joka neljäs isä ei pidä siis lainkaan isyyslomaa!

Ymmärrän tuon keskimääräisen kuuden viikon isyysvapaan. Sehän vastaa hyvin pitkälti sitä perinteistä mallia. Sen sijaan tieto, että joka neljäs isä jättää vapaat kokonaan pitämättä tuli todellisena yllätyksenä ja saa minut tuntemaan, että uudistusta perhevapaamalliin tarvitaan.

Esillä on ollut jo aiemmin kaatunut 6+6+6 -malli, jossa molemmat vanhemmat käyttäisivät puoli vuotta ja jakaisivat yhden puolivuotisen haluamallaan tavalla. En ole oikea ihminen kertomaan, mikä on paras malli, mutta jonkinlainen muutos on tervetullut. Jokainen perhe on kuitenkin erilainen, enkä näe yhtä hyvää enkä huonoa mallia. 


Olen ensi viikolla menossa keskustelemaan omista kokemuksistani kahteen tilaisuuteen:

Jäänkö jostain paitsi työpaikallani, jos jään kotiin lapsen kanssa? Miten työnantajani tai kollegani suhtautuvat, jos jään perhevapaalle? Miten poissaolo vaikuttaa perheemme talouteen? Mistä minun tulee sopia työnantajani kanssa jäädäkseni kotiin hoitamaan lastani? 

Mothers in Business ry järjestää Positiivista puhetta isien perhevapaista -tapahtumakiertueen. Tapahtuman avulla jaetaan käytännön esimerkkejä ja kokemuksia, joiden tarkoituksena on rohkaista sekä työnantajia, että perheitä isien perhevapaiden pitoon. Tapahtuma on ke 21.11 klo 16 - 18 ja paikkana vierailukeskus Joella, Kupittaa. Tapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneille ja tilaisuuteen voi ottaa lapsen mukaan. Ilmoittautuminen ja lisätiedot tästä. 

Onko perhevapaauudistus tie tasa-arvoiseen vanhemmuuteen ja vapaiden reiluun jakautumiseen? Voivatko työnantaja ja työyhteisö rakentaa perheystävällisempää työelämää omaehtoisesti muiden keinojen avulla?

Toinen tilaisuuksista on osa Specia ry:n Tasa-arvo tehdään nyt -keskustelukiertuetta, jossa pureudutaan perhevapaiden uudistamispaineeseen ja perheystävällisemmän työelämän tavoitteluun.   on itselleni ensimmäinen paneelikeskustelu ikinä ja aidosti jännitän, miten klaaraan tämän. Ravintola Tårget ti 20.11 klo 17.00 - 19.00. Lisätietoja tästä.

Kommentit

  1. Meillä ensimmäisen lapsen täytettyä 10kk aloin tekemään 50% työaikaa ja vaimoni siirtyi töihin 2-3 päivää viikossa, jolloin lapsi sai olla kotona ja jaoimme päivät vaimon kanssa. Kun päätimme tehdä toisen lapsen jatkoin raskauden ajan 50% työaikaa ja nyt olemme palanneet 2. lapset täytettyä 10kk samaan 50-50 viikon jakoon vaimoni kanssa.
    En ole ollut isyyslomalla, en pystyisi työni takia, mutta pystyn järjestelemään töitäni ja paikkaamaan tarvittaessa viikkoa iltaisin ja viikonloppuisin etätöillä.

    Olen tilastojen puolesta isä, joka ei pidä päivääkään isyyslomaa, mutta olen kotona yksin lasten kanssa varmaan enemmän kuin 98-99% isistä.
    Tiedän pari muutakin jotka tekevät järjestelyn näin. En usko että tämä ryhmä on tilastollisesti valtava, mutta vaihtoehtoisia ratkaisuita on.

    Isyyslomien sijaan keskittyisin vain siihen miten vähän isyyslomillakin olevat isät ovat lopulta yksin lasten kanssa. Monesti tuntuu että kun isyysloma on, on se miehelle loma ja vaimo pysyy kotona hoitamassa lapsia...no joo, oma mielikuva miehistä on alentunut merkittävästi isäksi tultuani ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti