Väliaikainen koti - positiivisia kokemuksia välimuutosta


Jätimme tällä viikolla rakkaan pitkäaikaisen kerrostalokotimme taakse ja muutimme väliaikaiseen kotiin. Olemme luonnollisesti hyvin kiintyneitä Marttiin, mutta ikävä ei tule vielä, sillä nykyinen koti sijaitsee lähellä entistä kotia. Muutto, loppusiivous ja kaupanteko osuivat kaikki samalle päivälle, eikä siinä hektisyydessä ehtinyt edes tulla haikea olo. Osaltaan tähän vaikutti varmasti myös se, että väliaikainen kotimme on aivan ihana! 





Ajatuksena välimuutto herättää yleisesti lähinnä negatiivisia tuntemuksia, mutta meidän tapauksessa kävi niin huikea tuuri, että saimme vuokrattua juuri remontoidun 50-luvun paritalon puolikkaan, jossa bonuksena on supermukavat tutut naapurit ja lapsille kavereita (sekä suuresti haaveiltu trampoliini). Olemme muutenkin nopeasti eteneviä tyyppejä ja tuntui tässä kohtaa oikealta valinnalta lähteä heti asunnon myymisen jälkeen kohti uutta. Osa tavaroista pysyy laatikkoihin pakattuna tämän ajan ja tavarat on nyt käyty jo kertaalleen läpi, joten seuraavan muuton luulisi olevan tätä helpompi. Uuden kodin valmistumisesta ei ole tarkkaa tietoa, joten luovutuksen sopiminen uuden aikataulujen mukaisesti olisi ollut liki mahdotonta ja viivästymisen mahdollisuus olisi tuonut turhaa lisästressiä. Just hyvä näin!

Elämä kahdessa kerroksessa on alkanut mukavasti ja olemme ahertaneet kodin parissa viime päivät pitkälle yöhön. Nyt koti näyttää jo kodilta ja elämä on mallillaan. Seuraava etappi on loppuvuonna valmistuva oma koti, mutta nyt nautitaan tästä välivaiheesta ja harjoitellaan uudenlaista elämää neliöiden lähes tuplaannuttua.

Kaikki kuvat otettu kännykällä auringon jo laskeuduttua.

Kommentit

  1. Todella kaunis väliaikaiskoti! Tutulla myös etsinnässä koti väliaikaisesti, ja sopiva taisikin löytyä. Heillä ongelmana on se, että väliaikaiseen kotiin ei mahdu kaikki heidän omistamat huonekalut. Voi siis olla, että joutuvat vuokraamaan varaston väliaikaisesti.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis väliaikainen koti. Meidänkin täytyisi löytää jotain tilapäiseen käyttöön, mieluiten kuitenkin kalustettu asunto. Tuo on ehkä aivan hyvä, että sellaista haikeutta ehtinyt teille tulla. https://www.housemarine.fi/huoneistot/Helsinki

    VastaaPoista

Lähetä kommentti