Ilta Espoon saaristossa


Saimme koululaisen kanssa kutsun ulkovaatebrändi Reiman 75-vuotissynttäreille, joita vietettiin kauniissa Espoon saaristossa. Turun upea saaristo on tutumpi, mutta täytyy myöntää, että kyllä tuo Espoon vastaava on myös kaunista katseltavaa. Lähdimme heti koulun jälkeen kohti pk-seutua ja tavoitteena oli löytää Nokkalan majakalle, jossa nautimme vatsat täyteen perinteistä lasagnea. Synttäreitä vietettiin monien somesta tuttujen vaikuttajien ja omien kouluikäisten lasten kesken. Seuralaiseni löysi heti muutaman samanikäisen pojan kanssa yhteisen sävelen ja koko ilta meni todella kivasti. 




Meille oli ohjeistettu pukeutumaan arvaamattomaan syksyiseen säähän, mutta onni oli saada aurinkoinen ja lämmin ilta saaristossa. Nokkalan majakalta jatkoimme matkaa vesibussilla kohti Isoa Vasikkasaarta, jossa vietimme hauskan illan erilaisten leikkirastien täydentämänä. Lapset pääsivät kokeilemaan mm. soutamista. Ilta oli kaikin puolin antoisa meille molemmille ja koululainen sai jopa vaihdettua uuden helsinkiläisen kaverin kanssa numeroita. Vaikka olimme vasta hieman ennen puoltayötä kotona niin aamulla koululaisen sai reippaasti ylös, sillä uusi ystävä oli laittanut hänelle vielä illalla muutaman ääniviestin. 




Koululaisen takki saatu Reimalta! Takki on monipuolinen ja käy useampana vuodenaikana irrotettavan vuorin ansiosta.


Kommentit