Kaksi muuttoa vuodessa - Onnistuneen muuton salaisuus





Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Muuttohaukat Oy:n kanssa


77 muuttolaatikkoa,

10 pahvilaatikkoa

ja varmaan sata metriä suojakelmua

Niistä koostui meidän toinen muutto saman vuoden aikana. Kahden peräkkäisen muuton jälkeen voi jo sanoa, että on jonkinlaista kokemusta muuttamisesta ja olenkin tämän postauksen loppuun listannut muutamia vinkkejä onnistuneeseen muuttoon. Ajatuksena kaksi lähes peräkkäistä muuttoa voi tuntua raskaalta, mutta ammattilaisten avulla selvisimme järjissämme ja fiilis säilyi positiivisena aina laatikoiden purkamiseen asti. Saimme rauhassa suunnitella uuden kodin sisustusta ja myös suku ja kaverit sai keskittyä joulunodotukseen, sillä meillä oli apuna Muuttohaukat. Postaus onkin toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Muuttohaukat Oy:n kanssa. 

Nyt alkaa olla tavarat paikoillaan, joten on hyvä hetki palata muuttopäivän tunnelmiin. Maanantaiaamuna väliaikaisen asuntomme pihaan kurvasi kaksi muuttoautoa ja viisi muuttohaukkaa. Nämä ammattilaiset tyhjensivät kotimme hetkessä ja pääsimme hujauksessa laittamaan muuttoautojen ovia kiinni. Olimme saaneet etukäteen riittävästi muuttolaatikoita, sekä muuttoon kuuluvan "survival kitin", joka sisälsi pakkaustarvikkeita ja muuta olennaista, kuten kuplamuovia, pakkausteippiä, merkintätarroja jne. Vaikeimmat kuljetettavat, kuten iso tv, pakattiin vasta muuttoaamuna muuttohenkilöiden avustuksella. 





"Muuttohaukat muuttaa käsityksesi muuttamisesta"



Muuttohaukoilta on mahdollista vuokrata perinteisiä muovisia pinottavia muuttolaatikoita, mutta lisäksi myös kierrätettäviä pahvisia muuttolaatikoita, joihin merkataan montako kertaa ne on ollut jo kierrossa. Muuttohaukat kiinnittääkin erityistä huomiota juuri ympäristöystävällisyyteen ja se on ensimmäinen muuttopalveluyritys, jolle on myönnetty Ekopassin ympäristöjärjestelmän sertifikaatti. Yritykseltä onnistuu myös kalusteiden kierrätys, ja ensisijaisesti niille pyritään löytämään uusiokäyttökohde. 

Normaalisti laatikot saa ovelle kannettuna sopimuksen mukaan, mutta meillä oli tällä kertaa spesiaali tilanne, kun muuttojen välissä oli niin vähän aikaa, että suurin osa tavaroista oli laatikoissa jo valmiiksi. Laatikoita ei pinottunakaan saa kovin montaa mahtumaan henkilöautoon, joten erityiskiitos tästä laatikoiden toimituspalvelusta, joka myös haki tyhjät laatikot muuton jälkeen.

Omat vinkkini onnistuneeseen muuttoon:


Luota ammattilaisiin! Säästä jossain muussa ja säästät rahan lisäksi omia ja muuttoavuksi kerjäämiesi kavereiden hermoja. Kerrankin muutto ilman stressiä; kaikki se nelihenkisen perheen tavaroiden läpikäyminen ja pakkaaminen on ihan tarpeeksi. Muuttopäivänä sai jo intoilla uudesta kodista, kun joku muu hoiti käytännön järjestelyt ja tavarat turvallisesti ja ehjänä perille. 

Älä tuijota liikaa muuttopalvelun tuntihintaa, vaan mieti kokonaisuutta. Ammattimainen muuttofirma osaa arvioida tarvittavien muuttohenkilöiden ja kaluston määrän oikein, jolloin muutto sujuu ripeästi. Liian pienillä resursseilla muutto saattaa kestää kohtuuttoman pitkään ja tulla kalliiksi, vaikka tuntihinta olisikin vaikuttanut edulliselta.

Pakkaa tavarat loogisesti ja merkkaa muuttolaatikoihin mihin huoneeseen tavarat uudessa kodissa tulevat, jolloin purkaminen helpottuu huomattavasti, eikä tavarat ole ihan niin pahasti hukassa ensimmäisinä päivinä uudessa kodissa. Muuttohaukoilta sai muuttolaatikoiden yhteydessä nipullisen valmiita tarrapohjia, joihin oli mahdollista merkata mitä laatikot sisältää ja mihin huoneeseen ne on menossa.

Jos valitset muuttaa muuttopalveluyrityksen avulla, yritä järjestää aikataulusi siten, että muutto osuu arkipäivällä, jolloin kustannukset ovat tyypillisesti edullisemmat.

Aloita pakkaaminen ajoissa ja panosta pakkausmateriaaleihin. Kun muuttolaatikot riittävät ja tavarat on suojattu, ovat tavarat uudessa kodissa ehjänä. 






Kommentit

  1. Itsekin monta muuttoa tehneenä olen huomannut että pinottavat laatikot on tosi jees. Yleensä minulla on niin paljon apukäsiä ettei muuttopalvelua tarvitse, mutta joillekin se voi olla ainut hyvä vaihtoehto. Myös loppusiivouksen tilaus muualta voi olla joskus tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai jos apukäsiä saa "puoli joukkueellista" niin siinä tapauksessa tuo on järkevää, mutta meidänkin tapauksessa tämä oli ainut vaihtoehto.

      Poista

Lähetä kommentti