Urbaani Isä 2 v. - Paluu juurille

Kuva: Anna Nääppä


Näin marraskuun alussa on aika juhlistaa blogin 2-vuotis synttäreitä!


Aika on mennyt todella nopeasti ja muistan hyvin blogin ekat haparoinnit ja jännityksen, että mitä tästä tulee ja lukeeko kukaan. Hyvähän tästä tuli, vaikka välillä vaikeaa on ollutkin ja postausvälit saattavat venyä. Blogi on tuonut elämääni valtavasti inspiraatiota ja olen saanut tutustua uusiin ihmisiin, joihin en välttämättä olisi muuten tutustunut. 

Blogin ensimmäinen vuosi kertoi elämästäni pienen vauvan koti-isänä ja tämä toinen vuosi sitten taas elämästä ruuhkavuosien pyörteissä. Blogin muodonmuutos sujui luontevasti ja innolla jatkan blogia jo kolmanteen vuoteen. 

Näin synttäreiden aikaan on hyvä palata blogin alkuun ja sen syntytarinaan (Miten minusta tuli koti-isä?). Alunperin perustin blogin yhtenä tarkoituksenani tuoda esiin koti-isyyttä ja toivoin voivani kannustaa myös muita isiä tekemään rohkeampia valintoja perhejärjestelyjen suhteen. Aihe tuntuu tänään ehkä vieläkin ajankohtaisemmalta, sillä perhevapaiden uudistaminen on ollut kovasti tapetilla. Aihe on lähellä sydäntäni vaikka en enää koti-isä olekaan, ja omien kokemusteni pohjalta olen menossa muutaman viikon päästä kahteen eri tilaisuuteen puhumaan.

Kuva: Anna Nääppä

Toinen tilaisuuksista on osa Specia ry:n Tasa-arvo tehdään nyt -keskustelukiertuetta, jossa pureudutaan perhevapaiden uudistamispaineeseen ja perheystävällisemmän työelämän tavoitteluun. Kyseessä on itselleni ensimmäinen paneelikeskustelu ikinä ja aidosti jännitän, miten klaaraan tämän.   

Mothers in Business ry sen sijaan järjestää Positiivista puhetta isien perhevapaista -tapahtumakiertueen isien perhevapaista. Tapahtuman avulla jaetaan käytännön esimerkkejä ja kokemuksia, joiden tarkoituksena on rohkaista sekä työnantajia, että perheitä isien perhevapaiden pitoon. 

Jänniä juttuja siis luvassa ja varmaan kerron näistä täällä bloginkin puolella. Muita työn alla olevia aiheita on ainakin parisuhteesta lapsiperheessä, liikunnasta ja ajattelin myös jatkaa pidettyä postaussarjaa asioista, joita olen oppinut koti-isänä tai nyttemmin ihan vaan isänä (osat yksi, kaksi ja kolme).

Kiitos, kun olette mukana blogin matkassa! 



Blogiani voit seurata tykkäämällä sivustani facebookissa

Kommentit